perjantai 15. maaliskuuta 2013

Koulun talvinen piha

Viime keväänä pihaan hankittu kiipeilyteline piristi pihaa. Kiipeilyteline on ollut tosi suosittu.

Talvisin pihalle kertyy lunta, josta tehdään pulkkamäki. Keinuissa saa ison vauhdin.
Kiipeilyseinän rakentaminen oli viidennen ja kuudennen luokan yhteisprojekti.
Liukumäen alle voi tehdä hienon majan.
Koulun pihalla voi pelata sählyä, kun muistaa käyttää suojalaseja.
Koulun pitkällä välitunnilla eli pitkiksellä on jokaiselle luokalle jalkapallopelivuorot.
Koripalloteline on kiva juttu.

Tämän jutun toimittajina olivat:
Samuel, Iris, Cecilia, Elmeri, Matias, Jymy, Eveliina, Heidi, Valtteri ja Timi

torstai 10. tammikuuta 2013

Hyvän mielen uudenvuodenlupauksia

Meillä oli koulussa tehtävänä kirjoittaa uskonnonvihkoon hyvän mielen uuden vuoden lupauksia. Keksimme seuraavia lupauksia: Lupaan etten kiusaa toisia, lupaan kuunnella opettajaa, en roskaa luontoa, en valehtele vaan olen rehellinen, lupaan että teen kaikki läksyt, autan toisia, en heitä ruokaa turhaan pois, enkä puhu toisista pahaa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sammallahdenmäki





Freinetkoulussa tehdään paljon retkiä. Viime vuoden eskarit, ykköset, kakkoset ja kolmoset tekivät retken Unescon maailmanperintökohteeseen, Lapin Sammallahden mäelle. Siellä oppilaat saivat kuulla ja nähdä Ulla-oppaan kertomana vanhoista ajoista ja tavoista, viikingeistä ja heidän elämästään. Sammallahdenmäellä tuli myös tutkittua luontoa ja palautettua mieleen eri kasvien ja puiden nimiä.  Retken lopuksi oppilaat pääsivät tutustumaan Kivikylän kotipalvaamoon, josta oltiin myös tilattu retkievästä, makkaroita, nakkeja ja mehua.

Ilmapallotervehdyksiä



Freinetkoulussa on paljon vuosien varrella vakiintuneita perinteitä. Koulurauhanjulistuksen kuunteleminen on jokasyksyinen perinne. Julistus kuunnellaan radiosta tai oppilaiden lukemana. Koulurauhan julistamisen yhteydessä oppilaat lähettävät ilmaan kirjoittamansa tervehdyksen. Ilmapalloihin kiinnitettävät tervehdykset on varustettu koulumme osoitetiedoilla ja joka vuosi saa muutama oppilas vastauksen. Vuoden 2011 tervehdykset lensivät Turun suuntaan. Saimme vastauksia Turun seudulta sekä Turun saaristosta. Ilmapallotervehdysten jälkeen vietettiin koko koulun yhteistä piknikkiä.

Aamutunnelma



Näin kaunis maisema avautui yhden luokkamme ikkunasta eräänä marraskuisena aamuna.

Ice Skating Tour



Koulumme kolmas- ja neljäsluokkalaiset saivat osallistua joulukuussa Pyynpään tekojääradalla järjestettyyn luistelutapahtumaan. Pakkasta oli viisitoista astetta, mutta reippaat kolmasluokkalaiset kävelivät koululta Pyynpäähän ja saivat samalla hyvän alkuverryttelyn. Tapahtumassa oli menoa ja meininkiä. Liikunnanilosta nautittiin mukavien ohjaajien kanssa tämän hetken hittibiisien raikuessa taustalla.

Talvirunoja

Kolmannen luokan oppilaat keräsivät talven tullen kaikki mahdolliset keksimänsä talvisanat. Niiden avulla kirjoitettiin runoja. Osa halusi kirjoittaa tarinan ja se sopi hyvin. Halukkaat saivat lukea runojaan ja tarinoitaan koko luokalle.
Tässä muutama runo. Kaikki runot ovat poikien kirjoittamia.

KOLMEN RUNON SARJA, AIHEENA LEIKKI

Pehmeä tuli.
Tähti, kynttilä, jänis.
Lumiukko leikki lumimyrskyn kanssa.

II
Kuusi saunaa leikki.
Lumityöt lumikuninkaan kanssa.

III
Jääkarhu, kinokset leikkivät lumilaudan kanssa.
Ja näätä.
Ja ne joivat glögiä.

TALVIRUNO

Hömötiainen söi talipalloa lumessa.
On leuto talvisää.
Lätäköissä ohut jää.
Jänö loikki pihan poikki.
Aurinko laski ja kylmeni yö.
Kello yksitoista lyö.

TALVIRUNO

Pelasin lumisotaa ja rakensin iglun.
Näin kaukana poron.
Pelasin lätkää
ja katsoin pätkää tyyppiä.